tiistai, 16. joulukuu 2014

Blogi on muuttanut!

Tuli tylsää kun en ollut muutanut kolmeen kuukauteen joten muutin blogini! Tulkaa mukaan, on ikävä! 

eikaitaas.wordpress.com

DSC_0132_small.jpg 

sunnuntai, 14. joulukuu 2014

11

Lastenlääkäri on nyt sitten häippässyt.

Tai ainakaan se ei ollut perjantaina töissä. Ei kyllä tullut yllätyksenä mutta pahoillani olen.

Hilpeä yleislääkäri tapasi meidät ensimmäistä kertaa. Hän antoi lapsen kokeilla stetoskooppia, kokeili sitä itsekin ja ryhtyi sitten kynä sauhuten kirjoittamaan reseptejä. Hän kirjoitti. Ja kirjoitti. Ravisteli, venyteli ja puhalteli kättään ja kirjoitti lisää. 

Jotain tosi kummallista siinä lääkärin ja kynän yhteistyön aikana tapahtui. Ehkä hän meni jonkinlaiseen transsiin omasta käsialastaan? 

Vai miten muuten meidän tavallisia lasten pöpöjä keräilleelle nelivuotiaalle tuli kirjoitettua 11 lääkeannosta päivässä?

Apteekintäti ei reseptin nähtyään ratkennut kirkumaan eikä juossut puhelimeen vaikka vähän odotin. Kai tää tällainen lääkitseminen on ihan normaalia sitten täällä päin?

Tanskan malliin tottunutta hämmentää. Siellä katsottiin että jos lapsonen joten kuten hengittää niin se mitään lääkettä tarvi. Kamomillateetä ehkä.

Vielä enemmän hämmentää miten antaa neljävuotiaalle 11 annosta lääkkeitä päivässä.

Taidan antaa sille nallekarkkeja kahdesti tai kolmesti ja viedä sitten tonne lääkärikeskukseen lääkkeineen koputtelemaan. Ehkä heillä on joku idis? 

tiistai, 9. joulukuu 2014

Joulupuu on rak... kaadettu


Miten on, pitäisikö joulukuusi ensin kaataa ja sitten vasta koristella? Vai sittenkin toisin päin?

Sijoitin ikivihreään muovikuuseen. Lapseni ovat nimittäin jouluihmisiä kuten itsekin olen. Kun kuusen ympärille kokoontuu ryhmä todella todella innokkaita jouluilijoita, kuuselta vaaditaan eritoten kestävyyttä. Vai mitä olette mieltä?

Valitsimme yhdessä 150-senttisen muovikuusen ja toimme sen juhlamielellä kotiin. Kokosin kuusen ja availin oksia ja havuja pöyheämmiksi. Innostus oli suuri.

Silloin Geneven lennonjohto petti pahemman kerran. Kohiseva ja valojaan vilkutteleva Airbus laskeutui kuusen juureen! Koneen peräsin jäi traagisesti kiinni kuusen jalkaan. Kuusi romahti ensitöikseen pitkäkseen kivilattialle. Mikä ennenkuulumaton kansainvälinen ilmailuselkkaus!

Airbus yhtiöineen sai ehdottoman lentokiellon joulukuusen oksiston ilma-alueelle. Airbus ei ollut enää tervetullut joten lentäjäkin kieltäytyi. Uhmakas Airbus kaarteli sohvakaluston tienoilla pitäen tarkasti silmällä joulukuusen alueen tapahtumia. 

Seuraavaksi kannoimme joulukoristeet juhlallisesti kellarista. En hyväksynyt joulukoristeeksi muovisia kottikärryjä.  

Taistelimme koristelaatikon herruudesta hississä. Käytävästä vierimme eteiseen yhtenä käsien, jalkojen ja joulukoristeiden meluisana väkkäränä.

Muovikuusi kuuli tulomme ja valmistautui hyökkäykseen. Lyhyimpiä hyökkääjiä varten asetin kuusen viereen jakkaran. Jakkaran tienoille kuuseen ilmestyi nopeasti runsaasti koristeita. Muualle sain jokusen itsekin laittaa.  

Jakkaran herruudestakin taisteltiin traagisin seurauksin. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin mutta joulukuusi-parka romahti nyt koristeet helisten kivilattialle.

Yritin olla julman näköinen. Kuusi näytti kuitenkin tosi huvittavalta. Sen yhdeltä puolelta laonneista lehvistä tuli mieleen oma tukkani sohvapäikkäireiden jälkeen. Pöyhin ja suoristin lehvät ja siteerasin lisää ilmailulakia. 

DSC_0173raj_small.jpg

Herkkien ja tunnelmallisten koristeiden joukosta löytyi kaikkien rajattomaksi riemuksi ylläri. Timppa-lampaan kaveri, muovinen Possu-Paxton! !! !!! Paxton riemastui ymmärrettävästi vuoden vankeuden jälkeen vapaudestaan. Hän riehaantui nokittelemaan joulukuusenkoristeita jotka toipuilivat vielä tärähdyksestään lattiaan. 

Joulunpunainen lintu otti härnäilystä nokkiinsa ja säksätti takaisin Paxtonille. Draama kertaantui potenssiin 12 kun kesken kiihkeän ajatustenvaihdon lintu räsähtikin aivan yllättäen rikki lattialle. Ei se ollut Paxtonin tarkoitus! Eikä syy! Voi lintu-parkaa... Ja syyllisyydentuntoista Paxtonia!

Laitoimme hiljaisina tohvelit jalkaan ja haimme imurin kaapista.

Taistelimme äänekkäästi sen herruudesta.

Kuusi ei enää romahtanut. 

Syvällä sisimmässäni minun teki ehkä ohikiitävän hetken ajan pikkuisen mieli romahtaa.

Mutta ei auta itku joulumarkkinoilla!

Pöyhin litistynyttä tukkaani ja kulmakarvojani ja olin taas kuin uusi. Suorastaan ikivihreä! 

Innokasta joulun odotusta kaikille!


Ps. Mä en muuten vaihtele noita fonttikokoja. Vuodatus.net vaihtaa. Mä vaihdan ihan kohta blogipohjaa!

maanantai, 1. joulukuu 2014

Sudennaama

Vappu_yangtsefly_small.jpg

Kuten olen joskus kai maininnutkin, nelivuotiaan esikoiseni kansainväliselle päiväkotiryhmälle on asetettu melko kunnianhimoiset oppimistavoitteet. Vanhempainillan perusteella odotan heidän esittelevän joulujuhlassaan Jingle Bellsin sijaan Tsehovin runoja mandariinikiinaksi polkkaavan hiukkaskiihdyttimen. 

Mitä tahansa lapseni ryhmä esittääkin, minulle se tulee olemaan ihan aito yllätys. Hän ei nimittäin kerro minulle yhtään mitään tarhapäivistään. 

Piiritän häntä joka iltapäivä kello 15.10 innoissani halien ja udellen. Mitä tänään teitte ja mitä söitte ja kenen kanssa leikitte ja opitteko jotain kivaa? ”En mä muista”, kuuluu jokapäiväinen vastaus.

Kerran Tanskassa tenava kävi päiväkodin kanssa retkellä, jossa lapsilla oli tilaisuus silittää terraariossa lekottelevaa käärmettä. Käärmeestä kuulin kylläkin vasta seuraavava päivänä hoitotädiltä. Itse olin kysynyt tyypiltä retken jälkeen mitä hän näki hän sanoi ”En mä muista”. Kun hoitotäti muistutti käärmeestä hän myönsi: ”Ai juu joo. Mä en silittänyt sitä.” Mitäpä sitä sitten yhtä käärmettä mainitsemaan! Kun ei kerran itse silittänyt edes!

Esikoinen on nyt käynyt uudessa päiväkodissaan säännöllisesti kolmen kuukauden ajan. Opettajatapaamisessa kuulimme oleellisimmat ja ilmeisesti tarhassa sujuu hienosti. Muuta emme sitten tiedäkään koska poikaan iskee peruuttamaton muistinmenetys joka iltapäivä kello 15.10.

Voitte siis kuvitella mielenkiintoni kun hän viime perjantaina iltapalalla yhtäkkiä juhlallisesti ilmotti ”Äiti mä opin yhen jutun tänään päiväkodissa”.

”Ai? Mahtavaa! Minkä?” 

”Tän.” Sormet suupieliin ja näyttävä vääntö alaspäin.

”Ohoh! Vau.”

”Ja tän!” Sormet suupieliin ja näyttävä vääntö ylöspäin.

”Katsos vain!”

”Ja hei tän!” Pitkähampainen suden irvistyshymy pienessä kaakaoisessa naamassa.

”No kylläpäs teillä on ollut kiirettä siellä! 
Edith-tätikö teille noi kaikki upeat taidot opetti?”

Sydämeni paisuu ylpeydestä. Ja ilosta että lapseni pääsee käymään eliittipäiväkotia jossa on korkeat oppimistavoitteet ja kunnianhimoinen opetussuunnitelma. Täytyy onnitella kiitollisena opea! rehtoria! presidenttiä! 

Ja tietysti itsenäistä Suomea.

Oli meinaan harvinaisen erinomainen sudennaama!

<3 

Ps. Tuo upea kuva Suomen lipusta ei sitten ole lähtöisin meikäläisen kamerasta vaan siitä kiitos Wikimedia Commonsille, joka tällä herkellä kerää rahaa pystyäkseen toimimaan ilman mainontaa sivuillaan. Pitää kyllä ryhdistätyä taas ja kaivaa kamera esiin että saatte taas huonompia kuvia ihailtaviksenne! =)

torstai, 27. marraskuu 2014

Luukkukirjallisuus

Voi blogiparkaani! Yksin ja hyljättynä hän on täällä virunut surkeana ties kuinka kauan jo. En ole ehtinyt häntä ajatella kun olen ahdistellut läheisen lääkärikeskuksen lastenlääkäriä niin että kohta se odottaa kosintaa.

Pitäisköhän vaan kosia niin kehtais mennä taas lääkäriin kun jompikumpi tenava seuraavan kerran sairastuu (huomenna)? Lieveniskö se vaivautuneisuus siitä?

Ai niin en voikaan kosia kun mullahan onkin jo mies. Miehestä puheen ollen hän teki viisauksissaan pari viikoa sitten tosi fiksusti. Hän nimittäin sanoi ääneen: ”Onpas hienoa kun lapset on olleet niin terveitä!”

Duh! Aloittelija! 

Miehen syy siis jos joudun kosimaan lastenlääkäriä. Ei voi suuttua. Mitenkään.

No mut nyt mä olen joka tapauksessa täällä taas enkä kosi ketään ainakaan tänään. Ja mul on asiaa luukkukirjoista.

Hälyttäkää iltapäivälehdet!

Nimittäin kaksivuotiaani rakastaa luukkukirjoja. Niissä on jännitystä!

Olen itsekin innokas lukutoukka. Kaikkia aloittamiani kirjoja en silti saa loppuun, edes sellaisia jotka miljoona muuta on lukenut ja hyväksi todennut.

Esimerkiksi Tuntemattomaan sotilaan luin teininä ehkä kuusi tai seitsemän kertaa ja fanitin niin pirusti. Saman hemmon Täällä Pohjantähden alla on kuulemma oikein hyvä sekin, mutta vaikka kuinka irvistelen en pääse juonen imuun! Suo, pappila, sedät pellolla. Ihan kuin Emmerdale! Hhm, Emmerdale…

Venäjällä kesiä viettäessäni luin rystysiäni jännityksestä järsien sellaiset tiiliskivet kuin Anna Kareninan ja Rikoksen ja rangaistuksen. Elelin niissä fiiliksissä kun ajelin tapahtumapaikoille metrolla ja mietin millä metrolla Anna mahtoi ajella. Sitten yritin lukea samojen tyyppien Sodan ja rauhan sekä Idiootin. Ei! Ei! Kamalan tylsää! Ei tapahdu mitään! 

Kirjan alussa täytyy minusta olla heti kättelyssä jokin riipaiseva juonikoukku, muuten en jaksa ponnistella kovin pitkälle. Kaikkien kirjojen alussa ei vain sellaista ole. 

Niin tuli vain mieleen että auttaiskohan se minunlaisiani kärsimättömiä lukijoita jos tylsemmissä klassikoissa olis luukkuja?

Esimerkiksi näin:
Anna Karenina kiiruhtaa yöpaitaansa kompastellen kynttilä kädessä ovelle. Kuka ihme siellä jyskyttää tähän aikaan yöstä?
Ehkä siellä on Posteljooni Petskin?
Tai Krokotiili Geena?
Vai sittenkin Annan rakastaja kreivi Vronski?
Avaa luukku niin saat tietää!