"Muru, muistathan kun Philip muutti Englantiin? Ja Tong Tong Kiinaan ja Letizia Italiaan? Nyt on meidän vuoro. Me muutetaan syksyllä Sveitsiin!"

Nelivuotias esikoispoikamme katsoo meitä kysyvästi. Suuri  uutinen on nyt tarjottu hänelle etukäteen hermostuneesti harjoitelluin sanankääntein. Puhelu oli tullu muutama päivä sitten: se puhelu jota oli edeltänyt diplomaattielämälle melko tyypillinen kuukausien soutaminen ja huopaaminen kun tulevista komennuksista päätettiin. Alustavat ehdotukset ministeriön taholta, oma toivelistamme, jännittynyt odotus, innostuminen, väärien hälytysten pettymykset sekä myös turhautuminen epävarmuuteen ja muuttuviin suunnitelmiin olivat meille tuttuja jo edellistä muutoista. Tämä koko hässäkkä oli salattu tarhaikäisiltä pojiltamme kunnes meillä olisi jotain varmaa kerrottavaa. Nyt vihdoin oli.

Uusi asemamaa on totta kai diplomaattiperheen arjen kannalta todella suuri uutinen, ja kun muuton aika lähenee alkaa jännitys jäytää erityisesti lasten vanhempien mieltä  päivin ja öin. Minne meidät lähetetään? Kauas vai lähelle? Kylmään vai kuumaan? Turvalliseen vai levottomaan maahan? Milloin? Miten lasten hoito järjestyy uudessa asuinmaassa? Miten aikuisten elämä? Pääseekö sieltä riittävän usein kotimaissa käymään - pääsevätkö isovanhemmat auttamaan meitä? Miten me kaikki siellä pärjätään?

Meillä kävi jälleen kerran asuinmaa-arvonnassa oikein hyvä tuuri. Ranskan syliin piiloutunut, sinivetisen järven rannoille levittäytynyt Sveitsin Geneve on turvallinen, kuulema hyvin kaunis ja lapsiystävällinen paikka asua. Kallis kaupunki jossa 40 prosenttia väestöstä on meidänlaisiamme ekspatteja eli vapaaehtoisia (valkokaulus)siirtolaisia. YK sekä muut suuret kansainväliset järjestöt ja yritykset tuovat Geneveen väriä ja kulttuurien vilskettä. Kohta kirjavaan jengiin liittyy yksi kolmikielinen perhe pohjois- ja eteläeuroppalaisine omituisuuksineen!

"Genevessä on isoja vuoria ja lunta! Järvi jossa on valtava suihkulähde!" hehkutan epäröivän näköiselle pojalle. "Onko siellä ratikoita?" hän tiedustelee. Katson anoen mieheeni joka vastaa: "On tietysti! Ja pääset uuteen hauskaan päiväkotiinkin!" Esikoinen mietti. Odotamme jännityksellä miten hän lopulta ottaa uutisen. 

On selvää että pelissä on aika paljon kun ollaan jättämässä ainut koti, päiväkoti, naapurusto, kaveripiiri ja maa jonka neljä- ja kaksivuotiaat lapsemme ylipäätään muistavat.  Arjen kuviot menevät kerta heitolla halki poikki ja pinoon eivätkä yleensä kaikkitietävät vanhemmatkaan ensimmäisenä päivänä uudessa kaupungissa tiedä edes missä ruokakauppa on, miten sen hedelmävaaka toimii ja miten kaupan kassaa tervehditään. Lapsi ei päätä muutosta, siitä emme päätä me vanhemmatkaan. Mutta meidän mielenrauhallemme on todella tärkeää miten hän siihen reagoi.

Vihdoin lapsi nyökkää ja suureksi helpotukseksemme vaikuttaa kiinnostuneelta jollei nyt ihan innostuneelta sentään. Hänen kansainvälisessä päiväkodissaan vietetään jonkun jäähyväisjuhlia kuukausittain ja uusia kavereita liittyy porukkaan yhtä usein. Oma lähtömme vaikuttaa lapsen silmin kai sitten aika luonnolliselta asialta: nyt on meidän vuoromme.

Kerromme yhdessä uutiset hoitotädeille ja päiväkodin johtajalle. Äidille tulee haikea olo. Onneksi on vielä yksi ihana Tanskan-kesä edessä! Kaksivuotiaan kuopuksen hoitajat pyytävät että toisimme häntä kesällä hoitoon mahdollisimman usein. Että saavat vielä nauttia hänen iloisesta seurastaan mahdollisimman paljon ennen muuttoa!

Jos ei aio asettua pysyvästi maahan jossa asuu, alkaa kolme ja puoli vuotta olla jo pitkä aika pysytellä paikoillaan. Diplomaattiperheille tällainen levottomuus on oikeastaan lähes vaatimus: on haluttava ja tykättävä aloittaa 1-4 vuoden välein aina uudestaan alusta. Sitoutumiskammo asuinpaikkojen suhteen ei ole näissä kuvioissa pitkittyneen teini-iän vaan joustavuuden merkki ja sinänsä edellytys edes jonkinasteiselle järjissään pysymiselle. Sen sijaan että kasvattaisimme juuria, pohdimme usein jo vuodenajat kertaalleen nähtyämme salaa minkälaisissa paikoissa sitä voisi vielä asua. Minkälaisissa maisemissa, tehtävissä, porukoissa? Minkälainen politiikka, millaiset keskustelut, herkut, sävelkulut, seikkailut ja opetukset meitä odottavat?

Perheemme tarinan uusin luku alkaa 1.9.2014. Suomenkielinen versio yhteisestä muuttokertomuksestamme ja asettumisesta uuteen asemamaahan päivittyy hiljalleen tähän blogiin. Lämpimästi tervetuloa mukaan!