DSC_0107_small-normal.jpg

Geneve on kirjava eri väristen parkkiruutujen ruudukoista. Ennen viime viikkoa valkoisten, keltaisten, sinisten ja punaisten ruutujen välillä hortoili surullisen usein Tanskan kilvissä eksynyt sininen Seat.

Oli selvästi aika osallistua paikallisen autokoulun  järjestämään seksikkäästi nimettyyn tilaisuuteen ”Sveitsiläiset liikennesäännöt”.

Mulla oli vain tunti aikaa koska oli kiire pankkiin keräämään osingot – njoo siis avaamaan tiliä. Oppitunti kului enimmäkseen siihen kun eräs urugualainen rouva eturivissä kauhisteli sveitsiläisten häpeämätöntä liikenneympyräkäyttäytymistä. En oppinut paljoa pysäköinnistä. Minussa heräsi sen sijaan kuumeinen kiinnostus urugualaisia liikenneympyröitä ja sikäläisten autoilijoiden kiertoliittymäosaamista kohtaan!

Kello tuli kymmenen. Mun piti lähteä. Pysäköintisäännöt tärähtivät valkokankaalle kun suljin oven.

Jouduin siis opiskelemaan parkkisäännöt kuitenkin ihan itse. Se olikin helppoa ja hauskaa. Jos jollain ei ole Googlea, lunttaa tästä:

Keltaiset parkkipaikat eivät ole kenenkään käytettävissä. Eli se siitä. Valkoiset parkkipaikat ovat vapaasti käytettävissä. Niitä on sijoiteltu anteliaasti paikkoihin jonne kukaan ei mistään hinnasta halua pysäköidä. Punaisiin saa pysäköidä 15 tunniksi jos on punainen parkkikiekko. Ei ole. Eikä niitä ruutujakaan.

Sinisiä parkkipaikkoja on tosi paljon! Sallittuja pysäköintiaikoja ei merkitä liikennemerkkeihin koska ne ovat sanomattakin selvät:

Sinisiin ruutuihin saa Sveitsissä pysäköidä yhdeksi tunniksi jos on sininen parkkikiekko. Paitsi joskus 1 tunniksi 29 minuutiksi. Ja joskus 2 tunniksi 29 minuutiksi. Tai illasta aamuun. Tai ylihuomiseen aamuun.

Kello 11.30 ja 13.30 välillä siniset parkkipaikat ovat lounastauolla. Tällöin niitä saavat saavat käyttää kaikki paitsi Cirque du Soleil jonka on käytettävä valtavaa kenttää Pariisissa tai Etelä-Ranskassa. Miesten on käytettävä alushousuja solmiolla.

Mun on käytettävä kaikki kekseliäisyyteni ja lastenmusiikki-cd:ni että saan kaksi suloista uhmista iltapäivällä päiväkodista autoon, autosta puistoon, keinusta autoon, autosta ala-ovelle, ala-ovesta käytävään, käytävästä hissiin, hissistä käytävään, käytävästä kotiin, käsienpesulle, välipalapöytään ja jäähylle.

Muistelen mitä tästä on säädetty. Muistan Hesarin kuukausittain julkaiseman pysäköintivaroituksen ”Jäähy on tehoton ja mahdollisesti vahingollinen kasvatuskeino”. Onneksi muistan myös Sinkkosen armollisen arki-iltalievennyksen ”Jäähyä saa käyttää opettamiseen, ei rankaisemiseen”.

Ihanaa. Kasvatustyylilleni uskollisena pysäköin tietysti itseni jäähylle, tunniksi. Opetus-, ei rangaistusmielessä! Opettelen tekemään sinisestä ja punaisesta parkkikiekosta sekä vanhoista sukkahousuista korvatulpat. Sitten mä tulen ulos täältä ja kierrän meidän keittiösaarekkeen kiertoliittymää uruguaylaisella tyyneydellä. Vilkutan oikealle, poistun liittymästä ja laitan Bumban dvd-soittimeen!

Täydellistä.   

Kyllä paikallisen autokoulun tädit ois ylpeitä! 

DSC_0105_small-normal.jpg