Meillä ei ole vielä lastenvahtia. Osin siksi ettei olla ehditty ajattelemaan koko asiaa. Joka kerta kun yritän, jompikumpi tenava jää jumiin kylppärin lavuaarin alle eikä pääse sieltä omin neuvoin pois. Tapahtumat lähtevät yleensä siitä vyörymään niin että pääsen palaamaan ajatukseen noin kuuden tunnin kuluttua jolloin on aika syödä jotain - mitä tahansa - ja kiirehtiä oikopäätä nukkumaan. 

Emme ole panostaneet lapsenvahdin palkkaamiseen juuri nyt siksikään että vaikka lapsenvahti palkattaisiin esimerkiksi edustusmenoa varten, päätyisimme kuitenkin kättelemään pukukansaa kaksivuotias roikkuen isin kravatissa. Isi on nimittäin nyt in. Isi on kivuliaan in.

Jotain pitänee kuitenkin pian kehittää sillä muutaman viikon päähän meillä on suunnitteilla oma ensimmäinen edustustilaisuutemme täällä Genevessä. Koska lapsia ei ihan vielä voine lähettää laskettelemaan Alpeille keskenään, kai me sitten yritetään palkata kiva ja hauska hoitaja. Ehkä joku jolla on kravatti omasta takaa?

Nyt kun kukaan ei taida ollakaan jumissa missään, listasin alle muutamia ominaisuuksia jotka voisivat olla eduksi nuorelle ihmiselle joka on kiinnostunut hoitamaan meidän muruja.

Viime yö oli aika huono ja voikin olla että jossain vaiheessa ajatukseni eksyi vähän asian keskiöstä. En haluaisi olla neuroottinen vanhempi joka vaatii satunnaiselta lapsenvahdilta ihan liikoja. Muokkausvinkkejä ja ehdotuksia otetaan siis kiitollisena vastaan!

  1. Monikätisyys. En tarkoita vain että lastenvahdin tulisi osata käyttää sekä vasenta että oikeata hienomotoriikkaa vaativiin hommiin. Tarkoitan että hänellä pitää olla vähintään kahdeksan kättä. Jaa juu ja kymmenen silmää.
  2.  Kyky selittää nelivuotiaalle miksi hänellä on kahdeksan kättä ja kymmenen silmää.
  3. Kyky lohduttaa kaksivuotiasta joka itkee piilossaan lavuaarin alla.
  4. Kyky kääntää erikoinen lähtötilanne voitoksi ja hauskaksi leikiksi. Esimerkiksi huvipuiston mustekalakaruselliajeluksi!
  5. Kyky yhdessä lasten kanssa selvittää kahdeksan käden ympärille sotkeutunut kravatti.

Tuleeko blogia lukeville pienten lasten vanhemmille mieleen mitään lisättävää tähän listaan? Tai jos se on mielestänne valmis, tuleeko mieleen ketään joka voisi olla etsimämme henkilö täällä Geneven seudulla?

Viestiä vaan heti kommenttikenttään! KIITOS tuhannesti avusta!

Varsinkin mieheltä joka hauraissa haaveisaan  hengittää aika vapaasti ensimmäisessä Geneven-edustustilaisuudessaan.