Lastenlääkäri on nyt sitten häippässyt.

Tai ainakaan se ei ollut perjantaina töissä. Ei kyllä tullut yllätyksenä mutta pahoillani olen.

Hilpeä yleislääkäri tapasi meidät ensimmäistä kertaa. Hän antoi lapsen kokeilla stetoskooppia, kokeili sitä itsekin ja ryhtyi sitten kynä sauhuten kirjoittamaan reseptejä. Hän kirjoitti. Ja kirjoitti. Ravisteli, venyteli ja puhalteli kättään ja kirjoitti lisää. 

Jotain tosi kummallista siinä lääkärin ja kynän yhteistyön aikana tapahtui. Ehkä hän meni jonkinlaiseen transsiin omasta käsialastaan? 

Vai miten muuten meidän tavallisia lasten pöpöjä keräilleelle nelivuotiaalle tuli kirjoitettua 11 lääkeannosta päivässä?

Apteekintäti ei reseptin nähtyään ratkennut kirkumaan eikä juossut puhelimeen vaikka vähän odotin. Kai tää tällainen lääkitseminen on ihan normaalia sitten täällä päin?

Tanskan malliin tottunutta hämmentää. Siellä katsottiin että jos lapsonen joten kuten hengittää niin se mitään lääkettä tarvi. Kamomillateetä ehkä.

Vielä enemmän hämmentää miten antaa neljävuotiaalle 11 annosta lääkkeitä päivässä.

Taidan antaa sille nallekarkkeja kahdesti tai kolmesti ja viedä sitten tonne lääkärikeskukseen lääkkeineen koputtelemaan. Ehkä heillä on joku idis?